Moderni mummi ja sen poppoo

    Tässä eletään vuoden 2022 viimeisiä päiviä. Minulla ei ole tapana tehdä tiliä menneestä, joten en tee nytkään poikkeusta. Uusia suunnitelmia kehiin sen sijaan ja katse tulevaisuuteen! Suunnitelmathan eivät tosiaankaan aina toteudu ainakaan täysin sellaisina, kun ne on suunnitellut, mutta silloin pitää tehdä suunnitelmaan muutos ja toteuttaa se jollain toisella tavalla.  Viime kesänä, heinäkuussa, aloin miettiä, että jospa hakisin jälleen palkkatyötä, kun aikaa ja ylimääräistä energiaa tuntuu vielä eläkkeellä ollessa riittävän.  Tällä kertaa hakisin osa-aikaista työtä, sillä kokopäiväduuni tuntuisi liian vaativalta kaikkien muiden "vakanssieni" lisäksi, mutta osa-aikatyö ei kuitenkaan rasittaisi ja aikaa jäisi muuhunkin. Tavoitteeni oli saada sellainen työ, jonka voisin tehdä ainakin pääosin kotona etänä. Silloin onnistuisi myös hoitaa tyttäreni kultaistanoutajaa. Suurikokoisena koirana se vaatii päivittäin vähintään kaksi tuntia liikuntaa, joten en voi ajatellakaan, että

    Edellisestä postauksestani on aikaa jo yli kolme kuukautta! Syy siihen, etten ole kirjoittanut mitään  on yksinkertaisesti se, että syksyni on ollut niin yllätyksellinen, ettei ole oikein ollut aikaa ja energiaa kirjoittaa, koska tapahtumat ja ajatukseni ovat pyörineen ihan muiden asioiden ympärillä. Syyskuun alkupuolella 90-vuotias äitini meni yhtäkkiä sekavaksi ja puhui ihan kummia. Veimme hänet vastaanotolle, ja siellä todettiin infektio, joka lääkärin mukaan laukaisi äidissämme deliriumin eli sekavuustilan. On kuulemma yleistä vanhoilla ihmisillä. Sekavuustilasta pitäisi selvitä muutamassa viikossa.   Äiti pääsi kotiin ja sai tietenkin antibiootin. Hän oli kuitenkin kovin sekava, ja kävin monta kertaa päivässä laittamassa ja lämmittämässä hänelle ruokaa ja auttelemassa kotiaskareissa, kun hän ei osannut edes kodinkoneita eikä puhelintakaan enää käyttää.     Väliin hän oli ihan "normaali", mutta saattoi sitten alkaa puhua taas sekavia. Muutama päivä kun meni, ä

        Nyt 12-vuotiaat lapsenlapseni, toisen tyttäreni tytär ja toisen tyttäreni poika, ovat tulleet siihen ikään, jolloin lapsenomaisuus alkaa pikkuhiljaa väistyä ja tilalle tulla piirteitä aikuisuudesta. Heidän kehonsa ja mielensä ovat myllerryksessä, jonka mummikin huomaa varsinkin, kun ei ihan joka päivä heitä näe.  Kaiholla muistelen heidän leikki-ikäänsä, jolloin mummikin oli heidän maailmassaan kovin tärkeä. Nyt tilaa mummilta ja vanhemmilta ovat vieneet koulu, kaverit ja harrastukset. Vanhemmat, mummit ja vaarit ovat ”noloja” - ainakin tyttärentyttäreni mielestä! En suinkaan pahoita tästä mieltäni, sillä sehän kuuluu heidän kehitysvaiheeseensa, joka hakee polkua aikuisuuteen.   Luonnollisesti myös kiinnostus toiseen sukupuoleen on herännyt. Tyttärentyttärellänikin on jo ”poikaystävä”, samalla luokalla oleva poika. Tulivat eräänä päivänä kahdestaan koulusta palatessaan minua vastaan, kun olin hoitokoiraa ulkoiluttamassa. Olin hienotunteinen enkä tervehtinyt, sillä tyttärenty

  Ennen kotona valmistettiin lähes kaikki itse 1950-luvulla syntyneenä en voi verratakaan perheemme elintasoa siihen elämisen tasoon ja laatuun, joka on nyt 2010-luvulla syntyneillä lapsenlapsillani ja heidän perheillään.  Yhdistävänä tekijänä meillä on kuitenkin se, että kun itse synnyin pienituloiseen perheeseen, lapsenlapseni syntyivät suurin piirtein samassa tuloluokassa oleviin toimihenkilöperheisiin.  Kaikki me neljä sukupolvea olemme eläneet pelkästään niillä tuloilla, jonka palkkana olemme saaneet työstämme. Ei ole ollut saatuja perintöjä tai säästöjä puhumattakaan sijoituksista. Ainoa rahanarvoinen omaisuutemme oli ja on lapsillani oma (ja osaksi pankin) asunto.  Aika on tuonut mukanaan pitkälle mukavoituneen elämän, jollaista tämän päivän kansalaiset saavat elää ja jollaisesta ei minun lapsuudessani osannut edes unelmoida.   Säästäväisyydestä lapsena ollessani puhuttiin paljonkin ja käytännössä sitä myös toteutettiin, kun ei ollut muuta vaihtoehtoa toimeentulon turvaamise

Olen Sirpa 65+, hiljattain eläköitynyt kahden aikuisen lapsen äiti ja kahden 12-vuotiaan lapsenlapsen mummi. Elämääni kuuluvat saumattomasti myös avopuolisoni sekä 90-vuotias leskiäitini, samoin kuin toisen tyttäreni 2-vuotias kultainennoutaja, joka on ollut pennusta alkaen minulla päivä- ja toisinaan yöhoidossakin tyttäreni työkiireiden ja opintojen vuoksi. Huollettaviahan ei minulla enää ole, mutta huolehdittavaa senkin edestä: äidin käyttämistä lääkärissä, tutkimuksissa, avustamista pankki- ym. asioissa, lastenlasten preppaamista matematiikankokeisiin, vaatteiden ompelua ja korjaamista, villasukkien neulomista, koiran ulkoiluttamista, lastenlasten (ja joskus kiireisten vanhempiensakin) ruokkimista jne.                                                  Kuva Sirpa P   Työelämän pyörteissä en juurikaan ehtinyt harrastaa juuri muuta kuin ompelu- ja käsitöitä, konserteissa käyntiä ja matkustelua harvakseltaan. Olen seurannut ainan aktiivisesti koti- ja ulkomaan politiikkaa ja yhteisku