Syksy saapui pohjoiseen

 

Niin se kesä taas meni ja syksy on saapunut tänne pohjoiseen. Vastahan nautittiin lämpimistä päivistä ja valoisista illoista, ja nyt huomaa jo kuinka illat ovat alkaneet hämärtyä aina yhä aikaisemmin.

Syksyn tuloa ei täällä tarvitse kuitenkaan kalenterista tarkistaa. Luonto kertoo sen kyllä ihan itse. Puut alkavat vaihtaa vihreää väriään keltaisen, oranssin ja punaisen eri sävyihin, ja ruska tekee maisemasta taas aivan omanlaisensa.

Minä huomaan syksyn etenemisen erityisesti Yodan kanssa lenkkeillessä. Yoda on siinä mielessä oikein hyvä lenkkikaveri, että ulos on lähdettävä säästä riippumatta. Satoi tai paistoi, muutama lenkki kuuluu päivän ohjelmaan. Minulle se sopii oikein hyvin, sillä samalla tulee itsekin lähdettyä ulos ja huomattua, mitä luonnossa milloinkin tapahtuu.

Puhelin kulkee lenkeillä lähes aina mukana. En oikeastaan lähde sillä ajatuksella, että nyt pitäisi ottaa valokuvia, mutta aika usein joku puu, pensas tai pieni kasvi kiinnittää huomioni. Sitten on pakko pysähtyä kaivamaan puhelin esiin.

Yoda ei välttämättä ole aina samaa mieltä näistä kuvaustauoista. Jos jokin asia ei mene hänen mielensä mukaan, sen kyllä huomaa. Yoda osaa nimittäin ilmaista mielipiteensä omalla tavallaan. Jos kuvaaminen tai jokin muu lenkin aikana tapahtuva asia ei miellytä, saattaa löytyä aivan yllättäen kiinnostava multapaikka, josta voi tassulla kaapaista ja ottaa suuhunsa multapaakun ja alkaa mutustella sitä, tai sopiva risu tai puunoksa, jota on ihan välttämätöntä päästä pureksimaan.

Siinä sitten minä yritän saada kuvaa ruskan väreistä ja samalla seurata, mitä herra Yoda seuraavaksi keksii. 😊

Yoda näkee lenkkireitin vähän eri tavalla kuin minä. Minä katselen puita ja kasveja, Yoda haistelee ja tutkii maastoa. Minä pysähdyn kuvaamaan kaunista ruskan värittämää puuta, Yoda saattaa sillä välin löytää itselleen jonkin erittäin tärkeän kepin. Meillä taitaa siis olla hieman erilaiset käsitykset siitä, mikä lenkillä on kiinnostavaa.

Mutta ehkä juuri siinä on lenkkeilyn viehätys. Tulee katseltua ympärilleen vähän tarkemmin ja samalla saa seurailla myös toisen touhuja.

Ja kyllä täällä nyt katseltavaa riittääkin.

Ruskan aikaan tututkin maisemat näyttävät erilaisilta. Sellainenkin reitti, jonka on kulkenut lukemattomia kertoja, voi yhtäkkiä näyttää aivan uudelta, kun puut ovat vaihtaneet väriä. Auringon paistaessa värit tuntuvat vielä korostuvan entisestään. Toisaalta myös pilvisellä säällä syksyisessä luonnossa on oma viehätyksensä.

Näitä kuvia tulee sitten otettua vähän sieltä sun täältä. En ole mikään varsinainen luontokuvaaja, vaan kuvaan lähinnä sitä, mikä sillä hetkellä näyttää silmääni kauniilta. Ja koska Yodan kanssa tulee ulkoiltua useamman kerran joka päivä, tilaisuuksia kuvaamiseen kyllä riittää.

Ruska on täällä pohjoisessa kuitenkin melko nopeasti ohi. Juuri kun tuntuu, että puut ovat parhaimmillaan, alkaa lehtiä jo pudota. Yksi tuulisempi päivä voi muuttaa maisemaa yllättävän paljon. Siksi nämä kuvat ovatkin mukavia muistoja näistä syksyn päivistä.

Syksyssä on muutenkin jotain mukavan rauhallista. Kesän jälkeen elämä tuntuu palaavan taas tavalliseen rytmiinsä. Yodan kanssa lenkkeillessä huomaa vuodenaikojen vaihtumisen ihan konkreettisesti. Kesällä kuljetaan vihreiden puiden ja kukkien keskellä, nyt rapistellaan lehtien päällä ja kohta saadaan taas totutella siihen, että lenkkipolut muuttuvat talvisiksi.

Mutta ei ajatella vielä talvea!

Nautitaan nyt näistä väreistä niin kauan kuin niitä riittää. Minä jatkan Yodan kanssa lenkkejä ja yritän muistaa katsella maisemia myös ihan vain ilman kameraa. Vaikka täytyy myöntää, että aika usein se puhelin kuitenkin löytää tiensä käteen, kun vastaan tulee taas yksi erityisen kaunis puu.

Ja jos kuvaustauko venyy Yodan mielestä liian pitkäksi, kyllä hän varmasti ilmoittaa siitä. Multaa ja risuja kun löytyy aina, jos oikein täytyy mielipiteensä osoittaa.