Epäonnen päivä
Teen pääasiassa etätöitä kotoa käsin, mutta välillä on tietenkin tarpeen käydä toimistolla. Yleensä toimistolle lähteminen on ihan mukavaa vaihtelua kotioloihin – saa nähdä työkavereita ja vaihtaa hetkeksi maisemaa. Tällä kertaa toimistopäivästä oli kuitenkin tulossa hieman erilainen. Olin sopinut asiakkaan kanssa tapaamisen toimistolle. Tapaamista sopiessani en tietenkään tiennyt, että juuri sinä päivänä toimistorakennuksessa oli vedenkäyttökielto . Viemäriverkostossa tehtiin jotakin huoltotöitä, minkä vuoksi vettä ei saanut laskea viemäriin. Käytännössä tämä tarkoitti myös sitä, että wc oli poissa käytöstä. Kun saavuin toimistolle, siellä oli hiljaista. Todella hiljaista. Ei ketään muita työntekijöitä. Selvisi, että muut olivat viisaasti päättäneet jäädä sinä päivänä etätöihin. Vedenkäyttökielto ja käyttökiellossa oleva wc eivät ilmeisesti houkutelleet ketään toimistolle. Minä puolestani olin jo ehtinyt paikalle asiakkaan tapaamisen vuoksi. Ajattelin kuitenkin, ettei tässä mitä...