Herra Isoherra Yoda Kultainennoutaja
Ajan kulumisen nopeus tuli tänään taas mieleeni, kun mietin hoitokoiraani, tyttäreni kultaistanoutajaa Yodaa. Tullessaan minulle päivähoitoon hän oli kolmen kuukauden ikäinen, nyt toukokuussa täyttää jo neljä vuotta. Kyllä on tuo neljä vuotta mennyt ihan vilahtaen!
Paljon mahtuu koiran elämän neljään vuoteen. Tämän neljän vuoden aikana Yodasta on kasvanut komea 40-kiloinen omapäinen koiraherra ja oikea pomottaja Herra Isoherra, kuten olen hänet nimittänyt.
Ison kokonsa vuoksi Yoda on ollut joskus haastava ulkoilutettava tämmöiselle mummoihmiselle. Kun Yoda oli nuorempi, veti hän minut keveästi muutaman kerran nurin, kun hän salamannopeasti lähti näkemänsä oravan tai linnun perään, jota itse en huomannut, että olisin osannut varautua Yodan riuhtaisuun. Onneksi ei kuitenkaan koskaan käynyt sen pahemmin, kuin kerran tuollaisesta äkkilähdöstä reväytin nivukseni ja siihen sattui parin viikon ajan niin pirusti jo pienestä asleleestakin, että jouduin hankkimaan kävelykepin, jotta pääsin yleensä liikkeelle. Onneksi elämänkumppanini otti Yodan ulkoiluttamiset huolehtiakseen, sillä itse en olisi pystynyt tehtävstä suoriutumaan edes kävelykepin kanssa.
Yoda on sitten pentuvuosiensa rauhoittunut siinä mielessä, ettei hän enää jahtaa oravia ja lintuja, kun on ilmeisesti oppinut ymmärtämään, ettei saa niitä kiinni ja jättää ne suosiolla rauhaan. Mutta uudeksi haasteeksi Yodan aikuistuessa tuli se, että kun hän lenkillä löytää juoksussa olevan tyttökoiran hajun, se on menoa eikä meininkiä. On siinä mummolla pitelemistä, kun iso koira vetää hurjaa vauhtia koko voimillaan jälkien perässä. Kyllä tuommoisen lenkin jälkeen tuntuu, että on tehnyt monta liikesarjaa isoilla painoilla kuntosalilla ilman palautumistaukoja. Asiaahan auttaisi tietenkin Yodan steriloiminen joko kemiallisesti tai sitten kirurgisesti, mutta tyttäreni ei halua kumpaakaan vaihtoehdoista ja minuakin kauhistuttaa moinen ajatus, kun ei koskaan voi tietää, miten toimenpide vaikuttaa koiran luonteeseen. Siispä Yoda on saanut säilyttää sukukalleutensa ja elää täyttä koiran elämää!
Olen seurannut Instagrammissa tv-kokki Henkka Alenin videoita, joita hän on laittanut sinne Selja-koirastaan, joka on myös kultainennoutaja. Videoilla Selja huvittaa suuresti yleisöään omapäisyydellään, jota hän osoittaa varsinkin lenkillä Henkan kanssa ollessaan. Minä tunnen myötätuntoa Henkkaa kohtaan, koska tiedän, mitä on lenkkeillä omapäisen koissun kanssa. Yoda on samaa maata Seljan kanssa siinä, että jos narunjatkeen lenkkisuunta ei miellytä, se istuu takamukselleen eikä suostu hievahtamaankaan, ennen kuin saa tahtonsa lävitse ja mennään siihen suuntaan, mihin hän haluaa. No, enimmäkseen minulla ei ole mihinkään kiire, mutta jos sattuu olemaan, niin yritän häntä maanitella tulemaan minun haluamaani suuntaan. Nämä tilanteet huvittavat suuresti ohikulkijoita. Moni heistä on pysähtynyt juttelemaan ja kertonut, että on esimerkiksi ikkunasta seurannut usein meidän strategianeuvottelujamme. Taidamme Yodan kanssa olla jo jonkinlainen julkkispari asuinalueellamme!
Yoda osaa myös vaatia huomiota itselleen. Väliin se ottaa jonkin pehmolelun suuhunsa ja tulee luokse, mikä tarkoittaa, että häntä pitää rapsuttaa. Kun rapsutetaan, hän menee makaamaan lattialle nautinnollisesti lelu koko ajan suussaan. Ja heti, kun lopetat rapsutuksen, Yoda nostaa päätään ja murahtaa sen merkiksi, että jatka vaan. Jos et tottele, hän ottaa sievästi kiinni hihasta ja vetää kättä itseään kohti, että nyt kyllä rapsutat vielä! Todellinen Herra Isoherra, joka osaa pomottaa!
Yoda osaa olla itsepäinen myös muulloinkin kuin lenkillä. Tässä eräänä aamuna heräsin ja oikein hämmästyin, kun elämänkumppanini ei nukkunutkaan vieressäni sängyssämme ja hänen peitteensä ja tyynynsäkin olivat poissa. Olin ihan ihmeissäni, mitä nyt on tapahtunut. Kun nousin sängystä ja menin olohuoneeseen, kumppanini nukkui siellä sohvalla. No, minä tietenkin heti häntä tenttaamaan, että miksi hän sohvalla nukkuu. Kumppanini oli kuulemma yöllä herännyt ja käynyt kylpyhuoneessa, ja sillä aikaa Yoda oli mennyt hänen paikalleen sänkyymme. Kumppanini oli yrittänyt houkutella Yodaa siitä pois palkitsemisherkuillakin, mutta tämä ei ollut hievahtanutkaan paikaltaan siitä huolimatta, että yleensä herkkuja saadakseen tekee mitä vain pyydetään. Minä hyvät unenlahjat omaavana en ollut edes herännyt tähän episodiin, nukkunut vain kaikessa rauhassa. No, ei ollut elömänkumppanini auttanut muu kuin mennä olohuoneen sohvalle jatkamaan yöunia.
Yoda pyytää tarpeilleen neljä-viisi kertaa päivässä, kun on meidän luona yön yli. Nyt viime aikoina on enimmäkseen minun aloitteestani ollutkin, kun tyttäreni opiskelee kokopäivätyön ohessa ja ajattelin, että saa keskittyä rauhassa opiskeluun. Minulla on aikaa hoitaa Yodaa.
Lenkillä Yoda ei suostu tekemään isoa tarvetta, ennen kuin ollaan kilomertin päästä kodistamme! Lenkkeiltyä tulee siis useampi kilometri päivässä, satoi tai oli vaikka -20 astetta pakkasta. Ilman Yodaa minulla tuskin tulisi liikuttua noin paljoa ja olen sanonutkin, että Yoda on minun ihana personal trainerini.
Kyllä Yoda kaiken kaikkiaan osaa myös totella käskyjä (jos niin haluaa). Lenkilläkin kun sanon, että mennään toiselle puolelle (tietä tai katua), niin hän lähtee heti vaihtamaan vasemmalta oikealle tai päin vastoin. Osaa odottaa, kun antaa käskyn. No, on kuitenkin tunnustettava, että Yoda tottelee emäntäänsä taydellisesti, meitä kumppanini kanssa ei ihan niin täydellisesti. Mutta eikös olekin niin, että isovanhemmat hemmottelevat lastenlapsiaan (vanhempien mielestä liikaakin), mikseivät sitten hemmottelisi myös ihanaa koiraa, josta on tullut niin rakas! Mielestäni koiran pitää saada olla oma persoonansa eikä liikaa alistaa eläväksi robotiksi, jolla ei ole omaa tahtoa.
Kommentit
Lähetä kommentti