Jouluna on aikaa hengähtää

 

 On kulunut jo puoli vuotta siitä, kun edellisen kerran päivitin tätä blogiani. Nyt on joulupäivä ja aikaa hengähtää ja tehdä yhteenvetoa menneestä ajasta äidin poismenon jälkeen.

Työssäkäynnin lisäksi hautajaiset, perunkirjoitus ja kotipaikkamme asioiden järjestely äidin kuoleman jälkeen ovat niin totaalisesti vieneet aikani, että eipä oikeastaan ole ollut mahdollisuuttakaan ajatella ja tuntea mitään, vain painaa eteenpäin. Nyt, kun on joulu, on aikaa pysähtyä, muistella mennyttä aikaa ja kerrata mielessä kesän ja syksyn tuntoja. Huomaan, että surullekaan ei ole kaiken tekemisen keskellä jäänyt tilaa, mutta nyt joulun aikana  äiti on ollut koko ajan mielessäni ja suru ja ikävä ovat vasta nyt alkaneet iskeä tajuntaani. 

Vielä vuosi sitten laitoin äidin palvelukodin asuntoon jouluvaloja, nyt tänä jouluna hänen jouluvalonansa ovat kynttilät, jotka olemme vieneet hänen hautakumpuaan valaisemaan. Mutta uskon, että nyt äidin on hyvä olla, kun hän pääsi isämme viereen lepäämään, mitä hän useinkin sanoi odottavansa.  

Äidin kuolema on ollut paljon muutakin kuin surua ja ikävää. Se on ollut myös konkreettinen muistutus siitä, että ihmiselämän pituus on rajallinen. Itsekin olen jo elämäni ehtoopuolella ja olen viime aikoina miettinyt myös paljon omaa elämääni ja sen lähestyvää päättymistä. Olen pohtinut, mitä olen elämässäni saanut aikaan , mitä on jäänyt tekemättä ja mitä jätän jälkeeni. Menneille tekemisilleni tai tekemättä jättämisilleni en tietenkään voi enää paljoakaan tehdä, mutta sille, mitä jätän jälkeeni, voin paljonkin. 

Aina, vaikka miten hyvin asiansa on järjestänyt, läheisille jää paljon tekemistä omaisen kuoleman jälkeen. Siksi jokaisen pitäisikin pysähtyä ja miettiä, miten voi tehdä omat asiansa läheisilleen mahdollisimman helpoiksi, kun se päivä tulee. Mutta useimmalta tuo kaikki jää vain tekemättä, koska kuolemaansa ei halua ajatella. Vasta kun ihminen sairastuu vakavasti tai läheinen ihminen kuolee, se pakottaa ajattelemaan, että aika loppuu ennemmin tai myöhemmin myös omalla kohdalla.

 

 

Äiti oli jo iäkäs ja siksi hän osasi ajatella omankin elämänsä rajallisuutta. Hän halusi muutamaa vuotta aikaisemmin tehdä minulle edunvalvontavaltakirjan, joka sittemmin osoittautuikin tarpeelliseksi.Testamentin hän oli tehnyt jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Hän puhui myös paljon asioista ja toivomuksistaan ja siitä, mitä meidän pitää tehdä hänen kuoltuaan.

Äidin esimerkkiä seuraten olen nyt tehnyt edunvalvontavaltakirjan ja testamenttini, tosin ne ovat viellä vailla todistajien allekirjoituksia. Sekin pitää hoitaa ensi tilassa. Huoli kuitenkin vielä jää siitä, että en ole lasteni ja lapsenlasteni turvana enää, kun aika minusta jättää, vaikka tiedän, että kukaan ei ole korvaamaton. Niin ainakin sanotaan... 

Elämä kuitenkin jatkuu  iloineen ja murheineen. Olen onnellinen siksi, että minulla on kaksi lasta ja kaksi lapsenlasta sekä elämänkumppani, jonka kanssa voin elämän huolet ja murheetkin jakaa. Heidän kanssaan olen saanut nyt tänäkin jouluna viettää jouluaattoa jouluaterian ja seurustelun merkeissä. Heidän tulevaisuutensa kuitenkin huolettaa minua nyt enemmän kuin omani.

 Tämä nykyinen maailmantilanne kauhistuttaa ja pelottaa; kaikki ne ikävät asiat tai pahimmillaan kauhut, mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan tulevan sukupolven kestettäväksi. Haluan kuitenkin pysyä positiivisena ja uskoa, että maailman johtajille siunaantuisi sen verran älyä ja ymmärrystä, että sotimisella ja kaiken kansakunnan omaisuuden laittamisella tappovälineisiin ei edistetä kansalaisten onnea ja turvallisuutta. Jos ihmiskuntana haluamme säilyä, meillä ei ole varaa tuhota ilmastoamme eikä tappaa toisiamme. Vain rauhan tie on oikea suunta. Näin jouluna ja uuden vuoden lähestyessä hiljaisena toiveenani voinkin pyytää järkeä ja viisautta valtioiden päättäjille, jotta maailmaan tulisi rauha ja ihmisille hyvä tahto.